Mustanaamio

Mustanaamio on Lee Falkin luoma sarjakuvahahmo. Luin Mustanaamio-lehden vuosikerran 1970 Mustanaamio- seikkailut sarjakuva albumin. Useimmissa tarinoissa tarina ja kuvitus oli Fratelli Spadan tekemä, mutta Lee Falk ja Sy Barry olivat myös mukana. Albumin kustantaja on Egmont kustannus Oy Ab. Albumi on aika uusi, koska sen julkaisu vuosi on 2013. Lee Falkin tunnetaan parhaiten Mustanaamion, mutta myös Taika-Jimin luojana.

Albumi koostui irrallisista stripeistä. Tapahtuma paikkana oli useasti viidakko. Tapahtumat olivat saman tapaisia ja useasti pahikset jäivät kiinni nopeasti ja Mustanaamio selviytyi aina vaivatta voittajana. Viidakossa oli erillaisia heimoja, jotka olivat useasti Mustanaamion puolella, mutta poikkeuksiakin löytyi. Olisin halunnut nähdä enemmän kohtia missä Mustanaamio on alakynnessä ja pinteessä, koska albumissa hän selvisi liian helpolla ja lukeminen alkoi käydä nopeasti tylsäksi.

Albumissa henkilöt vaihtuivat aina tarinan perusteella, mutta yksi vakituinen hahmo oli myös Mustanaamion lisäksi. Guran on Mustanaamion apuri joka pitää huolta Mustanaamion piilopaikasta tämän ollessa poissa. Gurania ei kuvailtu tämän tarkemmin, hän vain sanoi aina pari lausetta, mutta luonnetta ei selvinnyt. Guran näytti alkuasukkaalta ja hänellä oli päässään kummallinen olkihattu. Mustanaamio taas oli lihaksikas ja supersankari tyyppinen hahmo, mutta varsinaisia yliluonnollisia voimia hänellä ei ollut. Hänellä oli kyllä kaikki normaalit aistit paremmat kuin tavallisilla ihmisillä ja hänen refleksinsä olivat ilmiömäiset. Mustanaamiolla on musta maski jossa on valkoista silmien kohdalla ja hänellä on sininen puku. Ihmisten ilmoille mennessään hän esittää miestä nimeltä Walker ja hänellä on silloin normaalit vaatteet päällään. Guranin ja Mustanaamion suhdetta kuvattiin hyväksi ja he olivat selvästi kavereita keskenään, vaikka Guran oli myös töissä Mustanaamiolle.

Miljöö oli siis viidakko ja kuvat eivät olleet hirveän yksityiskohtaisia. Ruuduissa oli vain isoimmat kasvit ja puut, mutta pieniä yksityiskohtia ei ollut. Albumi oli kantta lukuun ottamatta mustavalkoinen ja pienistä asiosta ei saisi kunnolla selvää, tämän vuoksi yksityiskohdat varmaankin puuttuvat.

Albumissa useimmat hahmot olivat fyysisesti hyväkuntoisia ja ulkonäkö oli aika samankaltainen kaikilla. Albumissa tuli esillle miten hyvästä tulee paha rahan takia ja hyvät ystävät eivät koskaan petä toisiaan, vaikka aluksi siltä vaikuttaisi.

Albumissa oli ihan hyvä piirrostekniikka, mutta teos oli tosiaan mustavalkoinen. Albumissa käytettiin perinteisiä sarjakuvan tehokeinoja eli isoja äänikuvauksia kuten : KRASCH ja UH. Liikekuvat olivat myös onnistuneita ja lyönti kohdat näyttivät aidoilta. Ruuduissa henkilöt olivat usein selästä päin piirrettyjä, mutta myös läheltä piirretyt naamakuvat olivat yleisiä.

Kuvan ja sanan suhde oli aika hyvä ja tunne mitä haluttiin kuvata tuli molemmissa hyvin esille. Tarina eteni albumissa siten, että teksti selitti kuvaa. Teksti viittasi lähinä kuvan tapahtumiin ja viittaukset kuvan ulkopuolelle olivat harvinaisempia. Tarina etenee pääasiassa puhekuplien avulla, mutta selostustekstiäkin on aina sopivissa tilanteissa käytetty.

Mustanaamiossa minua kiinnosti eniten tarinat mitä albumissa oli, mutta piirrostekniikka oli myös ihailtavan hienoa ja lukukokemus olisi ollut lähes täydellistä jos Mustanaamiolle olisi vielä oikeasti tapahtunutkin jotain. Albumissa oli liikaa sellaisia kohtia että Mustanaamio selvitti tämänkin tilanteen ja paskoi vastustajat mahtavilla taistelu taidoillaan. Mustanaamion ei edes kunnolla annettu mennä alakynteen, kun hän oli jo selviytynyt tilanteesta. Tätä yksityiskohtaa lukuun ottamatta suosittelen Mustanaamiota kaikkille sarjakuvien ystäville.

Vastauksia Lauran kysymyksiin.

Luetko yleensä runoja?

En.

Millaisia runoja luit karaoke-projektia varten?

Luin Tommi Parkkon Pelikaanin, Hannimari Heinon Alkaa meri, Merja Virolaisen Kontaktia halutaan ja Ilpo Tiihosen Lyhyt oodi kaikelle.

Tommi Parkkosen runot olivat outoja ja ne olivat vaikea selkoisia, ei sovellu runokaraokeen.

Hannimari Heinon kirjan runot olivat lyhyitä mutta liian vaikeita ymmärtää, ei käy runokaraokeen.

Merja Virolaisen Kirja oli liian eroottinen lapsille, ei sovi runokaraokeen.

Ilpo Tiihosen kirja oli näistä paras ja sen runot olivat näistä vaihtoehdoista parhaita runokaraokeen.

Tunsitko entuudestaan runoilijaa, jonka valitsitte karaokeen?

Suosikkini oli Ilpo Tiihosen Lyhyt oodi kaikelle, en tuntenut aiemmin.

Mitä ajatuksia runot herättivät sinussa?Tiihosen runoista luin Sikojen Rakkaus. Se oli hauska ja siinä oli hyviä riimejä. Virolaisen kirjasta luin runon Kapellimestari. Runosta oli vaikea saada kiinni ja sitä oli vaikea ymmärtää. Heinon kirjasta luin runon purppurariekaleita, se oli todella epäselkeä ja en ymmärtänyt sanaakaan. Parkon kirjasta luin runon Kone on hiljaisuus. Runossa ei ollut mitään järkeä, yritys oli hyvä, mutta lopputulos paska.

Aiotko jatkaa runojen lukemista itsenäisesti?

En.