Antiikin ajan klassikkoteokset

Sain luettavakseni kaksi antiikin ajan merkittävää teosta: Sofoklesin Kuningas Oidipuksen ja Euripideen Medeian. Teokset ovat tragedioita, eli surumielisiä näytelmiä. Molemmat edustavat vahvasti antiikin ajalle tyypillisiä piirteitä esim. kohtalo-oppia.

Sofokles (496-406 eaa.) on varmasti antiikin tunnetuin tragediakirjailija. Hänet tunnettiin myös pappina ja poliitikkona. Sofokleen tunnetuimpia teoksia ovat Kuningas Oidipus, Aias, Trakhiin naiset ja Antigone, joista kuuluisin on Kuningas Oidipus. Tiivistettynä teos kertoo kuningasperheen pojasta Oidipuksesta, jonka ennustetaan tappavan isänsä ja naivan äitinsä. Estääkseen ennustuksen kuningas käskee Oidipuksen surmattavaksi. Oidipuksen henki kuitenkin säästyy paimenen ansiosta ja hän päätyy toisen kuningasperheen huostaan. Vuosia myöhemmin Oidipus kuulee ennustuksesta ja pakenee kaupungistaan ennustuksen toteutumista peläten. Pakomatkalla toiseen kaupunkiin Oidipus päätyy tappeluun ja tulee vahingossa tappaneeksi oikean isänsä. Uudessa kaupungissaan Oidipus nai paikallisen kuningattaren, joka on hänen oikea äitinsä. Lopulta Oidipus kuulee että hän on tietämättään toteuttanut ennustuksen ja päättää puhkaista silmänsä tämän seurauksena.

Euripides (480-406 eaa.) on toinen merkittävä antiikin aikainen tragediakirjailija. Euripides korosti teoksissaan yksilön pohdintaa sekä toimintaa ja hänen kirjoille oli tyypillistä voimakkaat naishahmot. Euripideen teos Medeia kertoo Medeia nimisestä naisesta, joka lähtee Jason nimisen miehen matkaan pettäen kotimaansa. Draama alkaa, kun Jason päättää hankkia uudeksi vaimokseen Korintin kaupungin kuninkaan tyttären, sillä hän haluaa taata lapsilleen hyvän aseman. Medeia ei katso tätä sormiensa läpi, vaan päättää kostaa tälle. Pitkän harkinnan jälkeen Medeia lähettää hänen ja Jasonin lapset, tuomaan Jasonin uudelle morsiamelle lahjoja, jotka ovat myrkytettyjä. Lopulta teos saa tragedialle tyypillisen lopun, kun Jasonin ja Medeian lapset, Jasonin isä ja Jasonin uusi morsian kuolevat lahjoihin. 

Antiikin kirjallisuudelle yleisiä aiheita ovat sankareiden seikkailut, jumalten asettamat suunnitelmat, kuten kohtalot ja muut mytologiset aiheet. Molemmissa lukemissani teoksissa nämä listaamani asiat ovat tunnistettavissa. Monet sekä Kuningas Oidipuksessa että Medeiassa esiintyneet henkilöt ovat antiikin mytologiasta. Teosten miljöö on osittain sama ja teksti on pitkälti samankaltaista. Molemmissa kirjoissa on tragedialle hyvin ominainen loppu: muutos onnesta onnettomuuteen. Kohtalo-oppi ja jumalan käskyjen väistämättömyys näkyy erityisesti Kuningas Oidipuksen tarinassa. Kuoro on merkittävä osa antiikin aikaista teatteria, ja siksi molemmissa kirjoissa on paljon kuoron osuuksia. Nämä kuoro-osuudet tekivät myös tekstistä paikoittain haastavan lukea. Lukunautinnoiksi en näitä kutsuisi, mutta teokset ovat ilmanmuuta antiikin ajan klassikoita, jotka kaikkien tulisi tietää yleissivistyksen kannalta.

Kielletty kirja

Teoksen ymmärtämisen kannalta on tärkeä tietää että vuonna 1988 Iranin sota Irakia vastaan oli päättynyt verisenä ja tuloksettomana. Samana vuonna Salman Rushdie julkaisi paljon mielipiteitä herättäneen teoksensa Saatanalliset säkeet, joka meni tunteisiin enemmän kuin usealla muslimilla. Rushdie oli helppo vihankohde raastavan sodan jälkeen. Myös mainitsemisen arvoista on että hyvä islaminuskon tietämys auttaa pääsemään paremmin kirjan juoneen mukaan, ja ymmärtämään kirjan sisältöä. Teos on kielletty Pakistanissa, Saudi Arabiassa, Egyptissä, Somaliassa, Sudanissa, Malesiassa, Qatarissa, Indonesiassa, Etelä-Afrikassa ja Intiassa. 

Taustatietoa:

Intiasta Englantiin muuttanut Salman Rushdie tutki islamin historiaa jo yliopistossa. Hän havaitsi profeetta Muhammedin elämää koskevan historiallisen tosiasia-aineiston katkelmallisuuden ja moniselitteisyyden. Rushdie poimi historiallisesta aineistosta häntä kiinnostaneet teemat ja punoi niistä fantasian, jossa muinaisuus ja nykyaika, uskonnollisuus ja maallisuus, sekä hyvä ja paha sekoittuvat mielikuvituksellisiksi tarinoiksi. Saatanalliset säkeet on siis mielikuvituksellinen kertomus, jonka surrealistiset tapahtumat kuvaavat milloin profeetta Mahoundin ja hänen aikalaistensa elämää, milloin oman aikamme Lontooseen Intiasta saapuneiden Gibreelin ja Saladinin ihmeellisiä seikkailuja. Kirja pohtii ennen kaikkea siirtolaisuutta ja maahanmuuttajien kulttuuri-identiteettiä, mutta kirjan vastustajien päähuomio kiinnittyi sen päähenkilön unijaksoihin, joissa viitattiin Koraanin kohtiin epäsovinnaiseen tapaan. Kirja sisältää väitetysti islamia halventavia kohtia, vaikka ne ovat mukana vain sivujuonteena. Iranin uskonnollinen johtaja Ruhollah Khomeini tulkitsi Rushdien syyllistyneen kirjassa jumalanpilkkaan ja hän käytännössä tuomitsi kirjailijan kuolemaan. Tuomion julistamisen jälkeen muslimit polttivat Rushdien kirjoja julkisesti eri puolilla maailmaa ja monissa muslimimaissa syntyi väkivaltaisia mellakoita. Teoksesta on muodostunut läntisen sananvapauden symboli.
Tietämys siitä että islaminusko on tärkeässä roolissa kirjassa auttoi ymmärtämään kirjan nimeä paremmin. Saatanalliset säkeet ovat nimittäin Koraanissa olevia jakeita, joissa Muhammed julisti, että jumalia on yhden sijasta neljä. Muhammed kelpuutti Allahin rinnalle aluksi kolme jumalatarta, jotka ovat nimeltään Al-Lat, Al-Uzza ja Manat. Myöhemmin säkeet on julistettu saatanan tekosiksi. Kirjassa kyseiset säkeet kuvaavat Muhammedin inhimillisyyttä ja päättämättömyyttä. Aivan täysin kirja ei kuitenkaan minulle auennut, koska kirjasta puuttui punainen lanka, jokin viritys, joka olisi pitänyt leviävää vyyhtiä kasassa. Ollakseni aivan rehellinen minun täytynee sanoa että kiinnostus ei riittänyt 558-sivuisen kirjan loppuun saakka. Jouduin jatkuvasti palaamaan tekstissä taaksepäin, koska unohdin nopeasti sirpaleiset tapahtumat ja vierasperäiset nimet ja ilmaukset.

Rehellinen loppuanalyysi kirjasta:

Saatanalliset säkeet on haastavin kirja mitä olen koskaan lukenut. Vaikka kuinka yritin etsiä taustatietoa ja ymmärtää tekstiä niin kirjaa ei tarvinnut lukea kuin parisenkymmentä sivua kun minulle alkoi valjeta että seuraavat tunnit tulevat olemaan saatanallista päänsärkyä. Kirja kuitenkin alkaa mukaansa tempaavasti, kun terroristien kaappaama lentokone räjähtää kappaleiksi taivaalla. Kaksi matkustajaa, Gibreel Farishta ja Saladin Chamcha putoavat tuhansien metrien korkeudesta mereen. Kaksikko kuitenkin selviää pudotuksesta, vaikka tämän ei pitäisi olla mahdollista. Kummallisuudet jatkuvat kun Farishta alkaa nähdä uninäkyjä, joissa hän on itse arkkienkeli Gabriel, Jumalan sanansaattaja. Chamchalle puolestaan kasvaa sarvet ja pukin kaviot. Viimeistään tässä vaiheessa kirjaa olin jo täysin pudonnut kyydistä, enkä laisinkaan enää varma olinko ymmärtänyt kirjasta mitään oikein. Mielestäni kirjan tapahtumat etenevät montaasimaisesti vilisten. Kerrontatyylissä unet, näyt ja myytit sekoittuvat suureksi fantasiaksi.

Kirja on vaikeaselkoinen, ja kuten sanottu siitä puuttuu selvä punainen lanka. Päähenkilöiden sinänsä mielenkiintoinen kamppailu hyvyyden ja pahuuden kanssa hautautui kirjavaan hahmogalleriaan ja irrallisiin tapahtumiin. Rushdie käyttää tekstissä runsaasti sivistyssanoja jotka tuottavat päänvaivaa. Reinkarnaatio, mystifikaatio ja transmutaatioprosessi ovat vielä selkokieltä muuhun tekstiin verrattuna. Paikat ja henkilöt vaihtuvat nopeasti, välillä ei edes tajua että tapahtumat on jo eri paikassa. Se aiheuttaa mielestäni turhaa sekavuutta kirjaan. Saatanalliset säkeet oli lukukokemuksena hirveä, mutta jos pitää haastavista kirjoista niin tämä on sellainen!